Etusivu > Blogi > WIURILA 2018

WIURILA 2018


Kun oma hevonen on eläkkeellä kisoista ja SJ-Driving valjakkokisat pitää välivuotta, pitää kalenteria täyttää muilla projekteilla. Yksi niistä alkoi oikeastaan jo talvella, kun Liinan Poika saatiin reen eteen. Päätimme jatkaa projektia Pojan kanssa ja lupasin auttaa Liinaa pääsemään alkuun hänen valjakkouralla. Tiedän miten tärkeää alussa on päästä tekemään asiat heti oikealla tavalla ja myös turvallisesti. Oma kiitokseni tästä kuuluu ehdottomasti Sannalle ja Schannelle!




Liina on ajellut Poikaa Troed Hanssonin harkkareilla ja niillä päätimme myös lähteä mukaan 1-tasolle kisaamaan koulua ja tarkkuutta. Ennen kisoja Poika vietiin vielä pariksi päiväksi treeneihin Sannan tallille, missä Liina pääsi ajamaan läpi kouluohjelmaa ja tarkkuusrataa. Harjoituksen tärkein osuus oli kuitenkin se, että saimme Pojan totutettua toiseen vastaantulevaan valjakkoon.




Liinan kanssa käytiin myös Teijolla harjoittelemassa Pinkillä kouluradan ajoa. Eläkeläishevosen tärkein tehtävä on se kun pääsee auttamaan uusia harrastajia lajissa alkuun! Hyvät treenit!




Kisaluokkaa ei ykköstasolle syntynyt, koska osallistujia luokassa oli vain kaksi. Se ei meitä haitannut, koska kisaan lähdettiin ottamaan ensimmäinen askel kokemusta. Liina ajoi kouluradalla hyvät tiet ja ennen kaikkea Poika käyttäytyi fiksusti kisatilanteessa. Tulos 63,67vp.




Tarkkuusrata oli vähän vaikeampi mitä oltiin harjoiteltu, mutta näillä jäykästi kääntyvillä vaunuilla palloja tippui kuitenkin vain yksi. Harjoituksissa olimme hakeneet Timerin avulla oikeaa suoritustempoa, mutta kisaradalla pitkät etäisyydet olisi pitänyt edetä reippaammin. Yliajasta tuli paljon virheitä lisää ja saldo tarkkuusradalta oli 16,57 vp.




Poika on 7-vuotias kiltti ja komea Liettualainen työhevonen. Tällä hevosella voidaan hyvin rauhallisesti ja turvallisesti päästä mukaan lajin pariin. Tavoitteeksi otamme ensi kaudelle noviisiluokan ja siellä osallistumisen jokaiseen osakokeeseen. Liinalla on realistinen kuva hevosen fysiikasta. Jos ja tietysti kun innostus lajiin jatkuu ja kasvaa, pitää jossain vaiheessa hevonen vaihtaa kevyemmän sorttiseen menopeliin. Sekään tuskin tulee olemaan ongelma, sillä Liinan äiti Anne Saarinen on aikanaan myynyt 1500 hevosta alan ammattilaisille ja harrastajille. Hevosten välitystoiminta yhteistyössä Pekka Larssenin kanssa jatkuu edelleen.




Kun Poika oli saatu takaisin tallille, jatkui minulla groomin tehtävät Hannun ja Vilin kyydeissä. Kaksipäiväisissä kisoissa lauantaina ajettiin koulu ja tarkkuus ja sunnuntaina maraton. Liina tuli myös lauantai-iltana paikalle kävelemään esteitä ja sai näin hyvää tuntumaa tulevasta.




Tässä Prix de-Hippos luokan voittajavaljakko, Hannu, Vili ja Annika vauhdissa! Groomata sai näissä vauhdeissa ja maastoissa ihan tosissaan. Mustelmat ovat edelleen mahtavat…




Varikko-Jaska ja Tomi-traktori työn touhussa ! Mitä olisikaan heinäkuu ilman heinähommia ! Heinästä tulee pula alkukesän kuivuuden takia ja kaikki on otettava tarkasti talteen. Nämä heinät kerättiin Saloon Tehon hevosille ja reippaat kesäleiriläiset pääsivät mukaan vanhanajan heinän keruuseen. Paras osuus heinänteossa oli tietysti heinäkasan päällä pomppiminen ja kylmä marjamehu!




Ei tämäkään ole pöllömpää hevosharrastamista 30 asteen helteessä! Salo Horse Showta seuraamassa aitiopaikalta Tehon VIP-terassilla. Justiinsa on alkamassa GP-luokka korkeudella 150cm.

Laukut on taas kaivettu esille ja parin päivän päästä kiidetäänkin jo kohti Viron Olustvereä. Siellä kansainväliset valjakkokisat 20.-22.7. Paikalla monta suomalaista tiimiä ja menossa mukana myös Team Kalalahden Juntti ja Kalle ! Peukkuja taas pystyyn!






-Team Legeny ja Team Poika-